Oikeutta työturvallisuusasiassa

Kun eläinlääkäri Pauliina Meri alkoi oireilla vakavasti alkuvuonna 2021, hän ei vielä osannut arvata, mihin matka veisi. Oireet olivat outoja ja huolestuttavia – väsymystä, huimausta ja hapenpuutetta pienessäkin rasituksessa. Oireiden pahentuessa hän päätyi sairaalaan, ja kahden viikon hoitojakson aikana selvisi, että ongelma saattoi johtua työpaikalla havaitusta anestesialaitteen vuodosta. Tätä johtopäätöstä tuki erikoislääkärin tutkimukset ja lausunto, joka yhdisti havaitut oireet altistukseen.

Koska kyseessä oli vakava tapaus ja Meren terveys oli uhattuna, asia siirtyi viranomaisille ja poliisin tutkintaan. Poliisi kehotti Pauliinaa hakemaan rinnalleen asianajajan, ja tuttavan suosituksesta hän otti yhteyttä L Legaliin ja Liisaan, joka oli saanut kiitosta asiantuntemuksestaan lääketieteellisten kysymysten parissa. L Legalin asiantuntemus yhdistettynä lääketieteelliseen ymmärrykseen oli Pauliinan tapauksessa erityisen tärkeää.

Asia käsitteli työnantajan vastuuta työntekijän turvallisuudesta – aihe, johon ei eläinlääkintäalalla aina suhtauduta riittävällä vakavuudella. Prosessi oli kaikkineen pitkä.

"Liisan ansiosta tunsin, että minulla oli vahva tuki rinnallani. Hän toimi asiantuntevasti ja päättäväisesti, eikä epäröinyt tarttua toimeen."


"Neljä vuotta on pitkä aika käydä läpi niin vakavia asioita, ja olihan se kurja taistella entistä työnantajaansa vastaan," Pauliina toteaa. Hän arvostaa erityisesti sitä, että hän ei joutunut kantamaan asiaa yksin. "Koko prosessin aikana minulla oli ammattitaitoinen tuki, ja asiaa vietiin rohkeasti eteenpäin. Pystyin luottamaan siihen, että Liisa hoiti asiat, eikä minun tarvinnut olla jatkuvasti aktiivinen." Oikeudenkäynnin aikaan Pauliina oli kotona hoitamassa vastasyntynyttä vauvaansa, ja Liisa vastasi prosessin etenemisestä oikeussalissa.

Lopputulos oli Pauliinalle suuri helpotus. Hänelle myönnettiin korvauksia pysyvistä haitoista sekä ansiotulomenetyksistä.

"Saamamme ratkaisu oli mielestäni reilu ja olen tyytyväinen," hän kertoo. "Vaikka kyseessä oli hankala tilanne, arvostan sitä, että prosessi hoidettiin asiallisesti ja lopputulos tuntui oikeudenmukaiselta. Nyt voin vihdoin jättää tämän asian taakseni."

"Liisa L Legalista oli rohkea ja ammattitaitoinen. Hän hoiti asian perinpohjaisesti ja tehokkaasti, mikä toi minulle luottamusta ja turvaa," Pauliina kehuu. "Hän oli sopivan napakka ja selvitti rohkeasti taustatiedot, jotta kaikki näkökulmat tulivat huomioiduksi. Tämä oli ainutlaatuinen tapaus, ja Liisa hoiti sen ammattilaisen varmuudella."

Voisiko Meri suositella L Legalia? "Ehdottomasti," hän vastaa. "Heidän asiantuntemuksensa ja välittävä otteensa tekivät tästä prosessista huomattavasti helpomman kestää. Nyt voin vihdoin jatkaa elämää eteenpäin, ja myös oireiden kanssa eläminen on jo helpompaa."

Edellinen
Edellinen

Potilasvahinkoon saatiin oikeudenmukainen ratkaisu

Seuraava
Seuraava

Tapaturmavakuutusasia saatiin päätökseen